Keskustanuoret ovat ahkerasti tehneet uudistuksia ja henkilökunta on vaihtunut tasaiseen tahtiin. En tiedä ovatko syynä uudistukset vai uusien työntekijöiden perehdytys, mutta olen huomannut että useat tärkeät asiat ovat unohtuneet ja vanhat tavat on usein heitetty menemään.Uudistuksia on tärkeä tehdä, mutta perusasiat eivät saa unohtua myllerryksessä.
Olen syksyn aikana nostanut esiin koulutukset jotka ovat olleet viimeiset pari vuotta erittäin huonolla tolalla. Puheenjohtajia on ahkerasti koulutettu ja ollaan puhuttu asennejohtajuudesta ja kaikkien mukaan ottamisesta. Samalla byrokraattiset järjestön johtajuutta koskevat asiat on usein sivuutettu tai käyty hyvin nopeaa läpi. Puheenjohtajilla on vastuu meidän piirien ja osastoiden rahavirroista, työntekijöistä ja kaikesta muusta järjestön toimintaan liittyvästä, myös johtokunnille tulisi painottaa heidän vastuutaan piirin rahaliikenteestä. Olin huolissani viime keväänä kun kuulin etteivät kaikki puheenjohtajat ja ehkä myös toiminnanjohtajat olleet ymmärtäneet että puheenjohtaja toimii toiminnanjohtajan lähiesimiehenä ja ettei heille ollut käyty läpi mitkä vastuut tuohon hommaan kuuluvat.
Keskustanuoret ovat kehittäneet pari vuotta ajatusta jäsenpolusta, mutta samaan aikaan aiemmat kalvosulkeiset järjestörakenteesta ja siinä vaikuttamisesta ovat jääneet unholaan, kuinka uusi jäsen voi löytää oman paikkansa meidän järjestössä jos hän ei tiedä mitä kaikkea meillä on tarjota. Tähän tulisi tehdä heti ryhtiliike ja tuoda kalvosulkeiset takaisin!
Keskustanuorten ulostulot ovat myös jäänet heikoiksi jos vertaamme toimintaamme muihin nuorisojärjestöihin tai vaikka sisarjärestöömme keskusta opiskelijoihin. Minusta meidän tulisi seuraavan kevään aikana ottaa ryhtiliike ulostuloissamme ja ottaa aktiivisemmin kantaa useammalla foorumilla. Totuus kun on etteivät yhdellä foorumilla kirjoitetut tekstit tavoita kaikkia ja valtakunnan uutiskynnystä ei välttämättä ylitetä lyhyellä lauseella. Keskustanuorten tulisi tähdätä ulostuloillaan laajenpaan näkyvyyteen eri alustoilla. Liittohallitukseen tulisi siis kasata nopean toiminnan joukot ja pyytää vaikka sisarjärjestöltämme koulutus kuinka ollaan vaikuttavampia. Sillä miten voimme kutsua itseämme vaikuttavammaksi nuorisojärjestöksi jos todellinen vaikutustyö ei näy.
Viimeisenä asiana haluan nostaa esille ohjelmatyön jota ollaan nyt aktiivisesti tehty monen aiheen tiimoilta useamman vuoden ajan. Ajatuksia kyllä saadaan paperille ja niistä käydään kiivasta keskustelua liittokokouksessa mutta asioiden ja ajatusten eteenpäin vienti tökkii. On aika tehdä kriittistä itsetutkiskelua ja ruveta selvittämään kuinka me todella viemme näitä meille tärkeitä asioita eteenpäin valtakunnanpolitiikassa. Eduskuntavaalit ovat tulossa ja meillä pitäisi olla jo sormet vahvasti pelissä kun kirjoitetaan puolueen eduskuntavaaliohjelmaa ja myöhemmin nämä asiat pitäisi olla myös hallitusohjelmassa. Ei siis jäädä lepäämään laakereille kun ohjelmatyö valmistuu sillä silloin todellinen työ vasta alkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti